Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus!
Joh. 13:35
SORRETAANKO SINUA KIRKKOKUNNASSA TAI LAHKOSSA JOSSA NYT OLET? VETOA LAKIIN: LUE!
TULOSTA JA JAA KAIKKIALLE SIELLÄ MISSÄ KULJET (PDF)
USKONNOLLISUUDEN PETOS PALJASTETTAVA
(Kristuksen Hengessä tarkastelemme kriittisesti oikeaa Raamatullista oppia)
Epäoikeudenmukaisuutta kirkkokunnissa / meille lähetetyt tositapahtumat
Jäsenistön päivitys käynnissä, vuoden 2010 päivitys valmis viim. huhtikuussa
(Tällä sivustolla julkaisemme vain niiden jäsentemme tiedot, jotka tahtovat olla julkisesti esillä)
Saarnaaja / Evankelista / Muusikko (perustaja)
Marko Lind
LOHDUTUS JUMALAN KANSALLE: KÄRSIMYKSEN SIUNAUS
Jouni Sederholm
http://galleria.suomi24.fi/jouseder
Raamatullista opetusta: Jounin Web-sivut:
http://gamma.nic.fi/~starseed/jouni.html
Yhteystiedot:
Gsm: 050 3640363
skype : jouseder
E-mail: jouni.sederholm@suomi24.fi
Suosittelen kirjaa:
SUURI TAISTELU
http://www.diateam.fi/itisryhma/st1.html
Nimim. Apostoli
Esko Halkosaari
"Vähäinen palvelija Kristuksessa Jeesuksessa"
Hanko
Gsm: 0400 204230
E-mail: sana.sanoo@suomi24.fi
Yhteydenotot: 11.30- 23.30 välillä
Raamatullista kehotuksen ja opetuksen Sanaa
- "Profeetallista Sanaa" -
Mirkka
Tuominen
http://jumalanpuhettasydmelle.blogspot.com
Yhteystiedot:
Gsm: 045 2612770
E-mail: mirkkatuominen@gmail.com
Mirkka Tuomisen kirja-ryhmä Facebookissa:
http://www.facebook.com/group.php?gid=80015257235&ref=mf
"Jumalan puheena kuulemiani kirjoituksia, joita olen saanut erityisesti yöaikaan. Toivon, että jokainen näitä lukeva myös tutkii Raamatun kehotuksen mukaan kaikki nämä kirjoittamani profetiat."
- EVANKELISTA -
Pirjo Jaakkola
(Gal.2:19-20)
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
Yhteystiedot:
Gsm: 041 5121584
E-mail: pirjo.jaakkola@officeman.fi
- EVANKELISTA -
Linda Takalo
(Joh.10:27-28)
Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
Yhteystiedot:
Gsm: 046 8990040
E-mail: linda.leppane@luukku.com
Olen lapsesta asti nähnyt enneunia ja kokenut myös ihmeitä. Välillä minun ei tarvinnut olla edes unessa, jotta näkisin jotakin, välillä se kaikki, mitä näin oli jopa pelottavaa. n. 5 vuotiaana näin etukäteen isoisäni kuoleman, nukuin viereisessä huoneessa. Yhtäkkiä sänkyni vieressä seisoi kasvoton, mustassa kaavussa oleva mies, enkä vieläkään tiedä, että miksi minulle niin pelottava näky jo 5-vuotiaana tuli. Ei mennyt kauan, kun isoisäni yllättäen menehtyi. (Mitään sen kummempia sairauksia ei oltu todettu.) Yritin kertoa näistä asioista äidilleni, joka peloissaan otti minut mukaan psykologille, tehtiin psykologiset testit ym. eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Äitini otti yhteyttä myös erääseen meedioon, joka siihen kaikkeen sitten totesi, että ehkä kuulun samaan "kastiin"...
Kun olin n. 7-vuotias, loukkasin jalkani todella pahasti, kantapää oli mennyt sijoiltaan ja siinä oli jotain muutakin sellaista, että lääkäri sanoi, että tulisin koko ikäni kävelemään ontuen. ( En tarkalleen muista, mutta röntgenkuvat olivat olleet kuulemma järkyttäviä.) Eräänä päivänä kun nousin sängystä, huomasin, ettei minua enää satu kävellä ja muistan kun pompin ja juoksin, ei tehnyt yhtään kipeätä. Oli sovittu toinenkin tapaaminen saman lastenlääkärin kanssa, joka sitten otti uuden röntgenkuvan, eikä siinä näkynyt MITÄÄN! Kaikki oli kunnossa. Muistan lääkärin ilmeen, kun tuijotti ja vertaili pitkään edelliseen röntgenkuvaan ja totesi, ettei osaa selittää sitä lääketieteellisesti... Joku mun äidille sen jälkeen sanoi, että näkee, että minulla on suojelusenkeli...
Jostain sain käsiini lasten Raamatun ja sitä luin innoissani ja aloin paljon miettimään Jumalaa, Isää... Koska oma isäni ei millään tavalla osallistunut kasvatukseeni eikä ollut läsnä, minua lohdutti, että Taivaan Isä minulla on. Rakastin luontoa... Muistan kun kävelin ja poimin kukkia, marjoja ja onnellisena ajattelin, että Isä kaikki ne kauniit kukat meille antanut, kaiken kauniin luonut...
Ystäväni äidiltä sain lainaksi myös hengellisen kasetin, jota tykkäsin kuunnella, mutta koska en ole uskovasta perheestä, äiti tuli usein ja sammutti mankan eikä tykännyt siitä, että sellaista kuuntelen. Muistan kuinka laitoin pienet käteni ristiin ja rukoilin, ihan vain siksi, koska minulle tuli tarve rukoilla, se tuli ylhäältä... Kun joku kuoli, rukoilin ja kysyin Isältä, että onkohan vainajalla nyt kaikki hyvin, onko hän rauhassa...
Mitä enemmän kasvoin, sitä enemmän aloin vieraantua siitä kaikesta ihanasta. Tilalle tuli ongelmat. Minua "revittiin" paikasta toiseen, ja sain monta kertaa kuulla, etten ollut toivottu lapsi...
Olin alle 10-vuotias, kun äiti tutustui nykyiseen isäpuoleeni ja erään pienen väärinkäsityksen jälkeen huusi minulle, että "SINÄ et tätä pilaa, tämä on mulle tärkeintä..." , en uskaltanut tehdä mitään ja ainoa tuki ja turva oli rakas mummoni, joka minua pienenä olikin kasvattanut...
Jouduin jo pienenä lapsena olemaan "rooli päällä" , esittämään, että kaikki on hyvin, sillä perheemme oli niin "hienostunut". Jouduin pitämään niin paljon sisälläni ja joskus kun kaikki purkautui ja kysyin äidiltä, että miksi, niin sain huudot... Kaiken piti olla aina "kunnossa", koska meidän piti olla esimerkillinen perhe. Minuun sattui niin tajuttomasti ja ajattelin jo vähän päälle 10-vuotiaana, että mitä, jos minua ei olisi olemassa? Usein itkin itseni uneen. Ainoa joka silloin tuntui välittävän, oli rakas mummi, mutta koska jouduimme muuttamaan hänestäkin kauas, niin olin yksin. Kukaan kaverikaan ei voinut ymmärtää, että miltä minusta tuntuu, enkä olisi saanut edes kertoa...
Jo pienestä pitäen olen ymmärtänyt asioista enemmän, kuin mitä olen antanut muille ymmärtää, tiesin esimerkiksi sen, että miksi moni ihminen päätyy itsemurhaan. Ja minä ajattelin sellaisia jo vähän päälle 10-vuotiaana, ajattelin että mitä järkeä minulla on olla täällä? Ajattelin, että tämä maailma on niin julma paikka, etten kestä.
Meni vielä vuosia ja viha sisälläni alkoi kasvaa. Olin aivan varma siitä, että Jumala vihaa minua, niinpä minä aloin pikkuhiljaa syyttää Häntä kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä... Ajattelin, että minun ei enää tarvitse olla kiltti. Aloin ottamaan selvää satanismista, ja mustassa raamatussa oli käsky, joka kehotti tekemään muille sitä, mitä ne tekee mulle (ja se kuulosti silloin hyvältä)... Sain paljon pahaa aikaiseksi, ja voin sanoa, että pimeät voimat ovat TODELLISIA! Tajusin aika nopeasti, että enää en ollut satanisti, vaan saatananpalvoja. Toivoin ja tein paljon pahaa, pilkkasin Jumalaa ja poltin Raamatun. Mitä enemmän minulle tapahtui pahaa, sitä enemmän syytin Jumalaa. Lisää "potkua" antoivat vielä saatananpalvoja-kaverit. Yritin kaikin tavoin päteä ja saada hyväksyntää, ja sitä sainkin, mutta väärästä seurasta.
Pari kertaa jouduin pakosta käymään kirkossa, eikä sekään liikuttanut minua, papit naamat peruslukemilla saarnasivat synneistämme, mutta ei se koskettanut minua millään tavalla... Ja moni pappi tiesi minut, mutta oliko heillä aikaa auttaa? Oliko heillä aikaa keskustella? Ei. Ja he kyllä lähipiirini kautta kuulivat ja tiesivät, mihin olin ajautumassa, mutta heillä oli liian kiire välittää. Mutta ei, en syytä ketään muuta kuin itseäni siitä kaikesta, mitä tapahtui. Se oli minun valintani silloin, ja siitä pääseminenkin oli vaikeata...
Kesällä 2005 kuoli minulle rakas mummoni, joka oli mulle kuin äiti... Se pysäytti, oikeastaan siinä vaiheessa aloin miettimään elämää ja kuolemaa. Aika meni ja pääsin saatananpalvonnasta, mutta etsin itseäni kokoajan. Luin eri uskonnoista ym. mutta mikään ei tuntunut "omalta". Tiesin kyllä, että Jumala on, ainakin joku korkeampi voima, hyvä voima, joka on luonut kaiken, mutta kristinuskosta olin saanut sellaisen käsityksen, että eri seurakunnilla eri säännöt ja periaatteet, että joitain pappeja ei kiinnosta kuin oma tilipussi ja se, että aina sunnuntaisin on tarpeeksi väkeä kirkossa. Sain sellaisen käsityksen, että pääsylippu taivaaseen on taattu sillä, kun käy kirkossa joka sunnuntai ja antaa rahaa kolehtiin... Tottakai se kuulosti liian "helpolta", ja siksi siihen kaikkeen oli niin vaikeata uskoa. Siksi otinkin selvää eri uskonnoista...
Jo silloin alkoi olla ikävä sitä lapsenuskoani, ja muistelin usein niitä päiviä ja hetkiä kun iloitsin ja kiitin Jumalaa kaikista ihanista kukista, puista, marjoista, eläimistä, auringosta jne... Kuitenkin, aloin "palvoa" kaikkea pinnallista, vietin tunteja peilin edessä (Sain silloin siitä jo varoitusunen, mutta silloin en vielä käsittänyt, että mitä uni tarkoittaa..) Liityin erääseen tanssiryhmään ja siinä sitten sain sitä huomiota. Olen koko ikäni laulanut ja tanssinut, mutta onneksi ymmärsin erota kyseisestä ryhmästä ajoissa. Ajattelin, että ulkonäöllä pärjää, ja kaikkein eniten taisin rakastaa silloin itseäni, välittämättä muista, eli olin hyvin itsekäs.
Aika meni ja kiitos ihanan anopin, minäkin päätin antaa elämäni Jeesukselle. Ennen sitä kävimme pitkiä keskusteluja ja aloin saada aivan uutta kuvaa kaikesta... Mutta se oli kaikkea muuta kuin helppoa sen jälkeen. Saatana itse yritti monesti hyökätä minun ja mieheni kimppuun, meidän kodissamme tapahtui outoja asioita ja jopa rukoukseni yritettiin keskeyttää. Mieheni voi todistaa, että vähän väliä, varsinkin öisin, asunnossamme kuului ääni, ihan kuin joku olisi kävellyt puukengillä ympäri asuntoa, myös samassa huoneessa, missä me nukuimme... Ja se oli vasta "kevyttä" , sen kaiken muun lisäksi, mitä sattui ja tapahtui...
Mutta minä päätin sinnitellä, ja taistelen koko loppuelämäni...
Aloin pikkuhiljaa taas näkemään unia ja näkyjä, näin n. pari vuotta sitten jo ne tapahtumat, mitä läheisilleni muutaman viime kuukauden aikana on sattunut, sairaudet ym. Myös muita merkillisiä unia Herra minulle näyttänyt, mutta ymmärrän niiden merkityksen aivan varmasti silloin, kun on sen aika. Kesällä 2009 näimme mieheni ja anoppini kanssa taivaalla kultaisen miekan, eikä se voinut olla aurinko, joka sateisen ja pilvisen päivän jälkeen oli jo laskenut (oli melkein yö), näkyi aivan selvästi kultainen miekka ja ikäänkuin käsi, joka olisi pitänyt kiinni miekasta. Ihmettelimme ja katselimme pitkään ja olimme tietenkin hieman peloissammekin...
Toinen kerta oli, kun pari kk sitten nukuin, olin syvässä unessa, kunnes yhtäkkiä ei näkynyt yhtään mitään ja joku puhalsi torvea, SELVÄSTI ! Säpsähdin ylös (Oli sen verran "käsittämätön" se ääni!) ja aloin automaattisesti rukoilemaan, mitään miettimättä, kunnes aloin olla enemmän "tietoisessa" tilassa, vaikka istuinkin sängyllä. Herätin äkkiä mieheni ja tivasin, että kuuliko mitään ja että mikä ihme se oli, mies nukkui, vauva nukkui, ja mies ei ollut kuullut mitään. Minä melkein huusin, että pakko hänen nyt oli kuulla, kun sen verran kova ja "outo" ääni, että koko talon olisi pitänyt herätä siihen... Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtää, että mikä kyseinen ääni mahdollisesti oli...
Unien ja näkyjen lisäksi Herra on tehnyt elämässäni niin paljon, varsinkin muuttanut sitä parempaan suuntaan! Olen alkanut aidosti välittämään muista ihmisistä, minulle on tullut yhtäkkinen tarve rukoilla jonkun puolesta (jota en aina edes välttämättä hyvin tunne.) , jälkikäteen olen kuullut, että kys. henkilöllä vaikeata. Herra on pikkuhiljaa puhdistanut sydäntäni ja tekee sitä edelleen, kokoajan. Herra on näyttänyt minulle, että ketkä ovat todellisia ystäviä ja ketkä oikeasti minusta välittää, Herra on ollut kuitenkin se parhaista parhain ystävä! Herra on alkanut vahvistamaan minua, ja nyt ymmärrän, että minunkin elämälläni on tarkoitus, juuri minullakin on tehtävä. Ihmettelen vaan, että miksi olen ollut niin sokea?
Kiitos Herra, että olet avanut silmäni ! Kiitos Herra rakas, että olet antanut minulle kaikki syntini anteeksi ja kiitos Herra siitä, että Sinä rakastat minua ja hyväksyt minut juuri sellaisena kuin minä olen! Kiitos Herra rakas KAIKESTA. En löydä edes sanoja...
Moni "ystävä" pitää minua nykyisin varmaankin tylsänä "hihhulina", mutta minä rukoilen heidänkin puolesta... Todellakin toivon ja rukoilen, että mahdollisimman monien sydämissä tulisi asumaan Jeesus! Ja tulen todellakin julistamaan ja todistamaan, että Herramme on TODELLINEN ! HÄN RAKASTAA MEITÄ KAIKKIA!!! Rukoilen, että mahdollisimman moni antaa Herralle mahdollisuuden... Siinä ei menetä mitään, PÄINVASTOIN! Kun ajattelenkin entistä elämääni, niin ymmärrän, miten "turha" se oli ilman Jeesusta! Se on monelle niin vaikeata käsittää, se kaikki pitää itse KOKEA !
Siunaten, Siskonne Linda
Ps. Muutama päivä sitten kun kävelin ja nautin kauniista luonnostamme, se ihana ja tuttu tunne lapsuudestani palasi... Kiitos Isä, kaikesta...
- EVANKELISTA -
Rebecka Peteri
Yhteystiedot:
Puhelin
mobil.nr-sumen.nr.
0465743252ruots.mob.
0730964344,Email:
rebeckapeteri@live.seSUSANNA LEINONEN
Tulin uskoon 17-vuotta sitten. Ennen uskoontuloa minulla oli kuolemanpelkoa, pimeänpelkoa ja ufopelkoa. Olin naimisissa ja meillä oli kaksi pientä lasta, vuoden vanha tyttö ja poika-vauva. Mieheni joi viikonloppuisin ja minä hoidin kotia ja lapsia. Muistan tämän kuin eilisen: menimme nukkumaan ja kun mies ja lapset nukahtivat, niin minä jostain kumman syystä laitoin kädet ristiin siinä maatessa ja aloin rukoilla hiljaa ääneen Isä meidän rukousta.( rippikouluajoilta muistin rukoukset Isä meidän ja uskontunnustuksen) Pidin silmäni kiinni ja kun sain sanottua aamen, niin joku veti käteni irti rististä. En uskaltanut avata silmiäni, koska pelkäsin ja tiesin, ettei mieheni ainakaan sitä tehnyt. Sydämeni hakkasi lujaa ja hikoilin, kun jouduin pinnistämään todella lujaa, että saisin kädet takaisin ristiin. Kamppailin jonkun aikaa tämän "voimakkaan olion kanssa"( nyt tiedän, että saatanahan se oli) Kun sain vihdoinkin kädet ristiin, niin uskalsin avata silmäni ja katsoin käsiäni, jotka oli ristissä ja sanoin ääneen TÄSSÄ ON VOIMAA!
Nousin ylös nopeasti vuoteesta ja menin polvilleni vuoteen viereen, niin että näin samalla mieheni nukkuvan selälleen umpiunessa. Aloin nyt rukoilla uskontunnustusta ääneen kädet ristissä ja siinä rukoillessani pidin nyt silmät auki ja näin luonnollisilla silmilläni kuinka mieheni suusta alkoi tulla jotain ulos, se oli pelottavaa silloin. Tunsin kylmyyden ja olinkin aivan kananlihalla. Menin toiseen huoneeseen soittamaan uskovalle ystävälleni keskellä yötä ja kerroin tapahtuneesta. Nämä demonit, jotka tuli mieheni suusta seurasivat minua. Uskova ystäväni sanoi minulle, että minun pitää nyt rukoilla hänen perässään näin. Käsken Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä ja veressä demonit poistukaa tästä kodista ja näin kuinka demonit menivät aloilleen, kun kuulivat Jeesuksen nimen. Niiden oli toteltava ja ne lähtivät. Ystäväni kysyi, että haluaisinko antaa elämäni Jeesukselle, sanoin, että ei epäilystäkään ettenkö haluaisi. Sovittiin, että hän tulee muutaman uskovan ystävän kanssa rukoilemaan yhdessä pelastusrukouksen seuraavana päivänä, kun mieheni ei ole paikalla. Ystävät tulivat ja menin istumaan tuolille ja he laittoivat kätensä pääni päälle ja kehottivat sanomaan heidän perässään syntisen rukouksen. Rukouksen jälkeen tunsin, kuinka valtava painolasti lähti sydämestäni ja itkin onnesta. Herra alkoi heti puhua minulle, että minun ei tarvitse pelätä enää,koska hän on minun kanssani. Koin suurta vapautta ja se on kestänyt tähän päivään asti.
Sain uudestisyntyä ylhäältä ja imin kuin sieni Jumalan Sanaa. Janosin ja söin ja join kirjaimellisesti joka sanan. Täytyin Pyhällä Hengellä 5-vuotta uskoontuloni jälkeen. Sain kielillä puhumisen lahjan samalla kertaa. Kävin kasteella 10- vuotta uskoontuloni jälkeen ja liityin seurakuntaan.Kävin raamattukoulun v.2002-2003.
Sydäntäni lähellä olevat asiat ovat hukkuvat sielut. Kertominen Jeesuksesta, hänen rakkaudestaan ja ihmisen johdattaminen Jeesukselle ovat lähinnä sydäntäni.
HELENA DWORECK
Asuin kymmenvuotiaaksi asti äitini kanssa uskovaisten isovanhempieni luona ja siten tavallaa kasvoin uskoon. Viisivuotiaana kyselin ihmisiltä ovatko he uskossa ja mielessäni arvioin heidän vastauksiaan.
En ole koskaan luopunut Jeesuksesta, mutta laihoja kausia on ollut ihan
riittämiin.
Juuri nyt olen taas pyrkimässä lähemmäs, haluaisin todella syviin vesiin
Olen syntynyt vuoden 1985 kesällä. Lapsuuteni ei ollut karuimmasta päästä, olen kokenut paljon rakkauttakin. Ja kasvoin uskovaisessa perheessä. Muistelen, että päivittäin oltaisiin luettu raamattua ym.
mutta lapsuuteeni ja teini-ikääni on mahtunut hyväksikäyttöä sekä paljon henkistä väkivaltaa. Olen tuntenut ettei minua itsenäni hyväksyttäisi, enkä arvostanut itseäni ihmisenä juuri ollenkaan. Ei ollut oikein ystäviäkään mutta olen aina ollu sosiaalinen ja toiveikas luonteeltäni :)Sitten tossa muutamia vuosia sitten,
2006, koin enemmän väkivaltaa, josta oltiin sitten oikeudessakin ja hävisin. Sen jälkee sairastuin masennukseen pahemmin (oli jo ennestään lievää, ja univaikeudet jotka oli lapsesta asti ollut, oli vaikuttanut sydämeeni tuoden taipumuksen takykardiaan. (siis sydämeni ei ole oikeestaan päivääkään lyönyt normaalisti, aina jotain 89-100 sykettä/ minuutti) Niin ni tosiaa sitten masennuin enemmän ja kävin traumoja läpi avo-osastolla 4kk ajan. No siihenhä töppäs sitten opiskelu ammattiopistossa,joka oli muutenkin alkanut huonolla menestyksellä voimakkaan alkoholin käytön ja univaikeuksien vuoksi mutta hieman keveni olo ja sai jo paremmin nukuttuakin unilääkkeillä.. Ja osan asianomistajienkin kanssa tuli keskusteltua asioista ensimmäistä kertaa. Avo-osastolta päästessäni 2006jouluna alkoi kuitenkin taas alkoholi viedä. Ja sen käyttäminen tuo mukanaan tietysti seuraukset...Masennuslääkkeitäkin vielä kun käyttää, eikä ole täysin hyväksynyt kokemiaan asioita saatika itseään sellaisena kun on, niin voi käyttäytyä väkivaltaisestikkin. Ja sitähän ei selvinpäin tahtoisi uskoa todeksi..
.Myöhemmin tapasin miehen, joka oli edellisiäki pahempi.. sekakäyttäjä ja linnakundi, jota sai itsekin välillä pelätä.. Mutta kuitenkin siinä vaan joku veti puoleensa
. Ja tiedän, että hänessäkin on paljon hyviä asioita. (jokaisessahan meissä on kaksi puolta)Kaikki asiat oli päin honkia taas, kun juuri olin vähän saanut surujani käsiteltyä. Elämässä liikku mukana vahvasti alkoholi ja lievä sekakäyttö, pelkotilat ja sitten sain lainaksi kaverilta mustan raamatun, jonka kanssa pelleilin viikon verran. (oikeestaan en pystynyt sitä edes kunnolla selaamaan,siitä tuli entistä pelottavampi olo, enkä nukkunut yhtenäkään yönä sekuntiakaan, kun se oli luonani)! Ei mitään tulevaisuuden suunnitelmaa.. ainakaan mikä toteutus sillä tavalla. ! Lopulta pääsin eroon tästä miehestä,jonka kanssa luulin oplevani onnellinen. Rauhoituin alkoholin suhteen, mutta joka viikonloppu minut valtasi kuitenkin humaltumisenhalu..
Monina iltoina kotona nukkumaan mennessäni huokasin sisälläni, "Rakas Jumala, muistan kuinka minulle on puhuttu sinusta, tuntemattomat ihmiset ovat sinusta puhuneet. Ja luvannut rukoilla minun puolestani.. Miksi minun perheeni ei enää puhu minulle sinusta? Onko perheeni kadottanut sinut? Miksi olen nyt tässä tilanteessa? Oi, jos olet oikeasti olemassa, auta näitä ystäviä, joiden kanssa olen viime ajat ollut tekemisissä. En pysty heitä auttamaan. Mutta sinä varmasti voit. Oi Jeesus, sinä tiedät Teemunkin kun hänellä on se paha syöpä, joka varmasti on osa syy hänen murheisiinsa ja alkoholin käyttöönsä. Auta häntä. Ja pelasta nämä ihmiset. Ja siunaa Janneakin, hän on niin epätasapainossa.. Hänenkin sisällään on varmasti kaipuu jostain paremmasta."
Olin siis itse hakoteillä, mutta rukoilin epätoivoisena heidän puolestaan. Vaikka uskonikin oli horjuva. olin oikeastaan unohtanut Jumalan näinä vuosina.. Vaikka kylläkin olin rukoillut usein, mutta se tuntui jäävän huulilleni.
Sitten yks kesäehtoo 2009 kun olin kaverin kanssa Porissa kirjurinluodossa kaljalla, yksi vaatimattomissa vaatteissa oleva jätkä tuli reppu selässään ihan vain puhumaan meidän kanssamme ja istuutui nurmikolle (se ei puhunut Jeesuksesta) se puhu ihan niitä näitä. Lopuksi sitten vain kysyin kun aavistin jotain (se oli niin rauhallinen ja ilonen) itsellä sisälläni pelkkää epävarmuutta ja vihaa..katkeruutta. Niin kysyin onko se uskossa ja sanoi että on. Sanoi, että se asuu Turussa, ja oli seurannut Jumalan tahtoa tulla juuri kirjuriin sillon ja ´juttelemaan meidän kanssa. Sillä oli reppu mukana kun se nukku sen yö autossaan. Minä sisälläni etsein rauhaa, mutta pidin sitä silti holmonä uskovana... Tiesin torin laidalta sen steissin ja ohjasin sen sinne.. Kävi jotenki sääliks ja ajattelin et siel on samalaisii ihmisii ku se on. (uskovia). No lopuks määki jäin sinne sitten hetkeks ja mun puolestani rukoiltiin. (yritin ystävääni mukaan,mutta se meni kaljalle. Musta tuntui pikkasen oudolta sillä hetkellä, kun moni laittoi kätensä mun pääni päälle ja rukoili.. Ajattelin vaan että, pakko kai jotain on olla, kun nua hmiset tollai rohkenee tehdä. :) Mutta ei kummempaa, sillä hetkellä. Mutta etin kaapistani rippiraamatun illalla kun meni kotiin, luin vähän ja sit se vaan oli mun rinnan päällä ja rukoilin. En siis mennyt enää steissiltä kaupungille. (se oli lauantai ilta 26.6.2009)
Seuraavana maanantaina ystäväni (joka ei ole uskossa, tai jolla ei ainakaan ole henkilökohtaista suhdetta JUmalaan) kysyi minulta, tahdonko lähteä hänen mukaansa hänen vanhempiensa luo Pohjanmaalle (hänen vanhemmat on kirkkaassa uskossa ja olin kerran aiemmin keskustellut heidän kanssa, epäileväisenä, kun he kävivät porissa)
. No minä lähdin, pidin sitä jo rukousvastauksena.Ja pakkasin mukaani rippiraamatun.Seuraavat kaksi ja puoli päivää olivat sellaista raamatun opetusta jota en oli ikinä kuullut, sinä tiistaina sanoin Jumalalle (ystäväni isän perässä lause lauseelta,ääneen jotakuinkin näin,että tahdon Hänet johdattamaan elämääni ja annan sydämeni Hänelle.Rukoilin syntini anteeksi, Ja käskin saatanan ja hänen henkivaltansa poistuvan elämästäni Jeesuksen Kristuksen nimeen ja mä itkin. Oon aina ollut kiltti ihminen, mutta olen kuitenki aina tuntenu vihaa..musta tuntu ihan ku sydän olis auennu.
Seuraavana yönä nukuin sikeämmin kuin koskaan (mentyäni sänkyyn ristin käteni ja kyynelissä kiitin Jumalaa jo siitä että olin päässyt Häntä lähemmäs),
siihen nukahdin. (ja piiiitkästä aikaa ilman nukahtamislääkettä!) Ja koko yön tunsin *sitä ei voi järjellä selittää* mutta tunsin kuinka sisälläni rukoiltiin, ja siihen heräsin 9 tunnin kuluttua. Tunsin elämässäni ensimmäistä kertää sydämeni olevan puhdas,, kaikki viha,syytökset, oli poissa. Tilalle oli tullut täysi rakkaus,, myös minua väärin kohdelleita kohtaan. Siitä se mun uusi elämä sitten alkoi (2.7.2009 =)Ensimmäistä kertaa tunsin konkreettisesti sen, kuinka rakastankaan niitä ihmisiä, jotka ovat minua väärin kohdelleet. Näin maailman, luonnonkin, eri tavalla. Kaikki on kaunista, Jumalan luomaa.
Samantien Hän alkoi johdattamaan minua. Sain ystäväni vanhemmilta uuden raamatun(vanhemman painoksen ja vielä matkakokoisen raamatun ja paljon sananjulistajien elämänkertoja :)Bussimatkalla kotiin tullessani mietin, miten osaan suhtautua kotipaikkakunnallani entiseen elämääni, miten kohtaan kaiken vanhan. Mutta sisälläni oli rauha ja tieto siitä,että Herra opastaa minua.♥ Kotiin päästyäni oli myöhä.. Mutta istuin sohvalla pienessä yksiössäni ja mietin kaikkea pahuutta, kaikkea syntiä mitä siinä asunnosa on ollut ja tapahtunut.. ja sitä,kuinka hyvä minun on nyt olla.
Hetken kuluttua (havahdun) istumasta polvillani lattialla avoin musta jätesäkki vierelläni ja halkaisten kahtia maallisia rähinä-musiikki cd:täni ja dvd:n, joka kertoi riivatusta tytöstä,, saksien rikki upeita jakkutakkeja jotka olin synnillä hankkinut (Jumala tietää) Huutaen "Jeesuksen nimeen ja vereen.! Aloin siis puhdistaa asuntoani syntisistä asioista.
Uudestisyntymiseni jälkeen aloin jälleen rukoilla Jumalaa, ja pyytämään että Hän parantaisi Teemun syövästä, ja siunaisi muitakin vanhoja ystäviä joita en ollut varmaan vuoteen nähnyt.. En ollenkaan tiennyt missä elämäntilanteessa heistä kukin on. Onko edes elossa?
Loppukesästä minut pyydettiin sitten jo todistamaan Porin seudun Helluntaiseurakuntaan.. Odotin eturivissä innoissani.. Pohdin, kukahan se máhtaa olla, kun kerrottiin että jokin nuorimies on minua ennen todistamassa parantumisestaan, kun häneltä on yliluonnollisesti poistunut paksu -ja ohutsuolesta syöpä.. Ja mielessäni rukoilin Jeesusta auttamaan ja parantamaan myös Teemun, jonka itse tunsin.
Kunnes näin.. tuntemani Teemun, (jota en ollut vuoteen nähnyt, ja joka silloin viimeksi ei ollut ainakaan selvinpäin**) käveli korokkeelle ja todisti uskoaan Jeesukseen. :)
Hän oli samana vuonna ennen minua tullut uskoon. Lääkärit olivat sanoneet hänelle,että on enää puolenvuotta elinaikaa.. Hän oli jostain syystä osallistunut keväällä vierailevan evankelistan (Susette Hutting) kokoussarjaan Porissa ja oli ollut siunatavana joka kerta kokouksen jälkeen.. Mennyt sen jälkeen lääkärille kuvauksiin.. ja lääkäri oli epäillyt Teemun henkilöllisyyttä koska syövästä ei ollut jälkeäkään! Siis siitä syövästä, joka lääkärien mukaan olis antanut Teemulle ainoastaan puolen vuotta elinaikaa, oli poissa. Meidän Taivaallinen Ylilääkärimme oli syövän poistanut. :)
Ja tänäpäivänä Jumala on parantanut minulta yliluonnollisesti takykardian (sydämeni ei ole (15.12.2009 jälkeen kun iltakokouksesta siunattuna lähdin) leposykkeessä lyönyt päivääkään yli 65 lyöntiä minuutissa. Miettien, että sitä ennen ei ollut päivääkään, jolloin sydämeni olisi lyönyt normaalisti.
TÄSTÄ KAIKESTA KIITOS JA KUNNIA KAIKKIVALTIAALLE JUMALALLE. HÄN ON ARMOLLINEN JA USKOLLINEN
; HÄN EI JÄTÄ !!
Pohdintaa:
*Seurakuntien ja ihmisten, jotka sanovat olevansa uskossa
pitäisi myös toimia Raamatun mukaisesti! Ei elää irtosuhteissa, humaltua, kantaa vihaa tm..*Ja miksi ihmiset jotka eivät ole löytäneet Jeesusta -pilkkaavat uskovia ja seurakuntia? *Miksi monet uskovat jättävät seurakuntansa? (ei tarkoita sitä, että Jumalansa jättäisivät)
-Siksi, koska ihmiset tekevät sielläkin syntiä, tekevät vastoin Jumalan tahtoa.. Heistä on lehdissä hyväksikäyttöilmoituksia, he tyrkyttävät sanaa.. (Ja eikö Jumalan tahto nimenomaan ole se, että uskova tarjoaa Jumalan sanaa sitä kaipaaville, ja päätös on vastaanottavan) Tällaisesta tilanteesta , kun toinen uskova "tuputtaa" Jeesusta uskosta osattomalle, ja tästä alkaa väittely ja ääniä korotetaan. lähden sanoen :
"Jumalan siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää." Ei omat sanat, eikä teot.. Ja Jumala johdattaa meidät kaipaavien ihmisten keskuuteen, kun me rukoillen kuljemme. Ei meidän tarvitse sellaisia ihmisiä etsimään alkaa. Tai tuhlata aikaamm väittelyyn joka ei hyvää loputulosta kuitenkaan aikaiseksi saa.
*IHMISIIN VOI PETTYÄ, MUTTA JUMALAAN EI.
LIITY SINÄKIN...
Kuninkaan Sotureiden sähköposti: sotureita@gmail.com
(tätä postia lukevat kaikki Johtavat Veljet ja Armoitetut Sisaret)
Kuninkaan Soturit on vain ja ainoastaan Raamatun opetukseen pitäytyvä yhteisö. Julkaisemme sivustollamme vain Raamattuun pitäytyvää materiaalia. Tarkoituksemme on koota yhteen todelliset Jeesuksen opetuslapset, todelliset Kuninkaan (Jeesuksen) soturit, jotka vievät voitokkaasti Evankeliumin sanomaa uskosta osattomille parantaen sairaita ja herättäen kuolleita Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen veressä ja nimessä! Taistelemme myös harha-opetuksia vastaan aseenamme vain ja ainoastaan Jumalan Pyhä Sana!
ON OLEMASSA VAIN YKSI JUMALAN SEURAKUNTA
Kuninkaan Soturit ei ole muodostamassa uutta Seurakuntaa, vaan tarjoamme hajallaan olevalle Jumalan kansalle ”turvapaikan”, jossa pätevät vain Raamatun antamat ohjeet Seurakunnan olemassaolosta ja toimintamallista!
Oletko kokenut kirkkokunnassasi epäoikeudenmukaisuutta? Oletko nähnyt sitä? Tee artikkeli aiheesta ja lähetä meille! Julkaisemme sen luvallasi sivustollamme juuri sellaisena kuin sen meille lähetät (kirjoitusvirheet tietysti korjaamme). Lähettämässäsi artikkelissa tulee olla nimesi sekä kirkkokunta, joka mielestäsi toiminut vastoin Jumalan Rakkauden lakia. Toivomme myös, että teet artikkelin rakkauden hengessä, sillä "Rakkaus on väkevämpi kuin kuolema" (Kork.v.8:6). Kaikki lähetetyt artikkelit julkaisemme valikossa:
LUE KARU TOTUUS:
Epäoikeudenmukaisuutta kirkkokunnissa / meille lähetetyt tositapahtumat