Jäsenistö Kuninkaan soturit

Elämäni kertomus

Tässä kirjoituksessa saattaa olla paljon järkyttävää, mutta tahdoin kertoa elämästäni juuri niin kuin se on ollut, siihen mitään lisäämättä, tai pois ottamatta. Rukoukseni on, että tämä kertomus voisi Rohkaista ja Vahvistaa, ja olla Siunaukseksi! Rehellisyys, totuus, ja vilpittömyys on sittenkin kaikkein parasta! Olkaa Väkevästi Siunattuja rakkaat veljet ja sisaret!

Lapsuuteni

Koska olen syntynyt uskovaiseen perheeseen, olen syntynyt lain alle. Olin uudestisyntymätön, mutta kuitenkin velvoitettu elämään Jumalan Lain mukaan. Koin vanhempieni uskon teeskentelynä, kaksinaismoralistisena ja kaksinaamaisuutena. En voinut mitenkään käsittää ristiriitaa heidän uskonsa, ja heidän arjessa näkyvän elämänsä välillä. Koin isäni olevan arvaamaton, sadistinen, ankara ja julma. Häntä tuntui olevan mahdoton miellyttää. Isäni mukaan muodostui minulle käsitys myös Jumalasta. Olin ujo, arka, pelokas, syrjäänvetäytyvä, ja yliherkkä. Liian herkkä ja kiltti pojaksi. Samaan aikaan olin hyvin epäluuloinen, mutta kuitenkin, halusin lapsenomaisesti luottaa, lähes sinisilmäisellä tavalla. Opin ostamaan hyväksyntää teeskentelemällä, mielistelemällä ja valehtelemalla.
Olin fragile, jo valmiiksi rikottu, helppo uhri ja kiusaamisen kohde. Niinpä olin myös koulukiusattu. Pelkäsin mennä kouluun. Olin aina yksin, minulla ei ollut yhtään ainutta ystävää. Koin jopa fyysistä väkivaltaa. En pystynyt yksin puolustamaan itseäni hirvittävää sakinhivutusta vastaan. Koin petomaisen vihan ja väkivallan hyökkäyksen itseäni kohtaan. Olin aivan lamaantunut ja avuton, otin iskut vastaan kuin nyrkkeilysäkki. Jouduin tulemaan kotiin huulet ja silmät turvonneina ja verta valuvana. Vanhemmilleni kerroin että olin kaatunut. Olin noin 8 vuotias. Kipeät ja traumaattiset lapsuuteni, ja nuoruuteni kokemukset sytyttivät sisimmässäni katkeruutta, kyynisyyttä, vihaa ja kostonhimoa itseäni kohtaan, kaikkia uskovaisia kohtaan ja ennen kaikkea Jumalaa kohtaan. Uskoin Jumalan olevan vastuussa kaikesta siitä kärsimyksestä ja tuskasta jota olin joutunut kokemaan. Vannoin kostoa Hänelle, koin katkeruuteni ja kostoni olevan oikeutettua. Olin kuitenkin hyvin syvästi läheisriippuvainen. Hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tarpeeni oli pohjaton. Koin kuitenkin että minua ei koskaan hyväksytty sellaisenaan, omana itsenäni, vaan minun olisi pitänyt olla toisenlainen, joku muu. Koin olevani jollakin hirvittävällä tavalla vajaa ja viallinen, ja että minun olisi pitänyt jotenkin ansaita rakkaus ja hyväksyntä. Ja kuitenkaan en pystynyt sitä ansaitsemaan. Janosin kuollakseni hyväksyntää ja rakkautta, mutta koin jatkuvaa ja hirvittävää hylkäämistä, vähättelyä, torjumista, kiusaamista, syrjintää, häpäisemistä, nolaamista ja pilkallista suhtautumista. Kuulin aina vain moitetta. Opin häpeämään itseäni. Uskoin että olen jollain perustavanlaatuisella ja lopullisella tavalla täysin kelpaamaton.

Nuoruuteni

Aloin vihaamaan itseäni. Mitä enemmän vihasin itseäni, sitä enemmän jollain sairaalla tavalla nautin tuosta tunteesta. Koin syvää yksinäisyyttä ja erillisyyttä muihin ihmisiin, ja myös itseeni nähden. Koin jopa Jumalan hyljänneen minut. Useammin kuin kerran kuulin sielunvihollisen houkuttelevan äänen, joka kehotti minua tappamaan itseni. Kiusaus tuntui houkuttelevan hyvältä. Oikein nautiskelin tuolla ajatuksella. Nautiskelin myös sillä, miten paljon tuskaa minulla olisi mahdollisuus tuottaa lähimmäisilleni. Tunsin noista ajatuksista lähes sadistista ja sairasta mielihyvää. Murrosiässä vihasin ja inhosin itseäni niin paljon että yritin 3 kertaa itsemurhaa. En kuitenkaan uskaltanut aktiivisesti ja konkreettisesti sitä tehdä, mutta tein passiivisen itsemurhan. Kuolin sisäisesti, sisäinen elämäni sammui, kaikki kävi minulle yhdentekeväksi. Vaikka ruumiini oli edelleen elossa, olin sisäisesti kuollut.

Minusta tuli zombie, elävältä kuollut. En välittänyt käydä enää koulua. Elämäni ja tulevaisuuteni oli minulle täysin yhdentekevää. Olin vain tyhjä kuori, vailla mitään sisäistä elämää. Elämäni muuttui hyvin itsetuhoiseksi. Aloin käyttämään runsaasti alkoholia ja tupakkaa. Huumeita, pilveä kokeilin kerran. Saatoin olla pitkiä jaksoja, lähes viikkokausia syömättä mitään. Ainoa mitä nautin, oli alkoholi. En huolehtinut hygieniastani. Valvoin yökaudet, ja nukuin päivisin. Yö, synkkyys ja pimeys olivat minulle kuin huumetta. En kestänyt päivänvaloa. Kiinnostuin vampyyreista. Tuohon aikaan elämääni tulivat myös kauhuelokuvat, porno, rock ja heavy, punk, sekä black-metal. Kuunnellessani black-metallia koin saavani hirvittävän pimeyden voiman. Minusta, kaikkien kiusaamasta ja päähänpotkimasta raasusta tuli voimakas, itsellinen, itsekeskeinen ja vahva. Koin vihdoinkin saaneeni hirvittävän aseen jolla voisin kostaa itselleni, minua kiusanneille, ja ennen kaikkea Jumalalle. Näin usein, ja toistuvasti verisiä painajaisia. Saatoin herätä keskellä yötä omaan huutooni, tuskan hiestä valuen ja kauhusta vavisten. En uskaltanut enää nukkua. Valvoin päiväkausia, kunnes yksinkertaisesti vain sammuin unenpuutteesta.

Aikuistuminen

Vaikka olin jättänyt koulun kesken 15 vuotiaana, eikä minulla ollut mitään ammatillista koulutusta, jollain ihmeen keinolla onnistuin hankkimaan työpaikan. Tämän ensimmäisen työsuhteeni pilasin sillä, että työvuoroa edeltävänä iltana ryyppäsin kunnon kaatokännit. Hetken mielijohteesta etsin kaiken lasitavaran, ja rikoin ne lattialle. Viilsin ranteeni auki ja kävelin lasinsirpaleiden päällä, veren virratessa ranteistani ja jalkapohjistani. Nautin aivan mielettömästi tuosta tunteesta. Onneksi paikalle tuli ystäväni, joka tyrehdytti verenvuotoni. Mutta olisittepa nähneet hänen järkyttyneen ilmeensä. Seuraavana aamuna olin edelleen voimakkaassa humalatilassa. Sain raahattua itseni työpaikalleni henkilökunnan sosiaalitiloihin, jonne sammuin. Potkuthan siitä seurasi. Olin siis sekä kouluttamaton että työtön. Tunsin olevani ikuinen epäonnistuja. Apatia täytti mieleni ja koko elämäni. Tein hidasta kuolemaa. Tätä jatkui usean vuoden ajan.

Ensirakastuminen

Sitten eräänä päivänä kohtasin nuoren naisen. Olin jo 19 vuotias. Jostain syystä hän osoitti kiinnostusta minua kohtaan. Tämä tuntui minusta hyvin imartelevalta, ja ennen kaikkea aivan uskomattomalta, olinhan koko aikaisemman elämänhistoriani aikana kokenut vain kiusaamista, vähättelyä ja pilkkaa. Tässä kohtaa olisi pitänyt hälytyskellot soida päässäni, mutta ei, rakastuin päätä pahkaa ja korviani myöten. Tai ainakin silloin niin luulin. Rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen janoni oli niin syvä ja loputon. Nopeasti meille syntyi hyvin intiimi seksisuhde. En tuntenut esiaviollisesta suhteesta sen suurempaa syyllisyyttä, tunsinpa vihdoinkin saaneeni hyvitystä kokemistani kärsimyksistä. Erehdyin pitämään seksiä hyväksyntänä. Uskoin jopa, että Jumala siunasi seksisuhteemme. Muutaman viikon päästä tämä nainen kertoi olevansa naimisissa, ja halunneensa pitää kanssani vain hetken hauskaa. Tämä rikkoi jotain todella syvällä sisimmässäni. Kipeistä kokemuksistani huolimatta minussa oli edelleen ollut pienen pieni luottamus ihmisiin, mutta tämän jälkeen ei enää mitään. Jos olin jo ennestäänkin rikkinäinen, tämä kokemus rikkoi loputkin. Tunsin olevani hyväksikäytetty, raiskattu, saastainen ja likainen. Yritin pestä likaa ja saastaa pois, seisoen tuntikausia suihkun alla, mutta mikään ei auttanut.

Mietin jälleen itsemurhaa, uskaltamatta sitä kuitenkaan lopultakaan tehdä. Kiinnostuin painonnostosta ja kehonrakennuksesta, sekä muista extreme- lajeista, sekä liikunta- ja kuntoilumuodoista joita harrastamalla minulla oli mahdollisuus rääkätä itseäni, ja tuottaa itselleni mahdollisimman paljon tuskaa ja kipua. Jäin voimakkaasti koukkuun endorfiiniin (voimakkaissa stressitilanteissa elimistön muodostama mielihyvähormoni).

Tosi Rakastuminen

Eräänä päivänä, ollessani kaupassa ostoksilla, silmiini osui, -muistaakseni, se oli Regina niminen lehti. Hetken mielijohteesta ostin sen. Vaikka en yleensä koskaan lukenut tyttöjen tai naisten lehtiä, tällä kertaa kuitenkin tein niin. Huomasin lehdessä olevan kirjeenvaihto-ilmoituspalstan. Huomioni kiinnittyi erääseen ilmoitukseen, joka oli vain yksi monien joukossa, mutta jokin siinä tuntui valtavan vetoavalta. Ehkä se oli kirjoitustyyli, lauseet ja niiden sisältö, tai jotain, -en tiedä, mutta jotakin ihmeellistä siinä oli. Vastasin oikopäätä ilmoitukseen. Tähän väliin minun on kerrottava, että tämä oli ainoa kerta kun olen koskaan vastannut mihinkään kirjeenvaihtoilmoitukseen. Jäin mielenkiinnolla odottamaan vastausta. Jonkin ajan päästä, posti toi kirjeen. Avasin sen vapisevin sormin. Kun luin kirjettä, jotenkin ihastuin kirjeen kirjoittajaan jo pelkästään hänen kirjeensä perusteella.

Olin silloin 20 vuotias, hän oli 16. Mietin sitä, kun hän oli kuitenkin vielä niin nuori ja alaikäinenkin. Sovimme kuitenkin, että voisimme olla vain ystäviä, kunnes hän tulisi täysi-ikäiseksi, ja sitten miettisimme uudelleen mitä tekisimme. Jonkin aikaa kirjoiteltuamme sovimme tapaamisesta, ja häikäistyin. Hän oli paljon kauniimpi kuin valokuvissa. Hän oli kauneinta mitä olin koskaan nähnyt, ja hänen luonteensa, hän oli kuin enkeli. Hän oli jotenkin niin syvästi ja hyvin voimakkaasti, sydämeeni vetoavalla tavalla herkkä, hauras, puhdas, ja viaton. Tunsin että haluan suojella häntä aina. Tämä oli aivan uusi ja ennen kokematon tunne minulle. Hänen kanssaan oli tavattoman hyvä olla. Aivan kuin olisimme tunteneet aina toisemme. Aivan kuin olisin pitkän matkan jälkeen päässyt kotiin. Luimme toistemme runoja, nauroimme ja juttelimme. Kävelimme käsi kädessä metsissä, meren rannalla ja niityillä. Sen pidemmälle emme menneet. Kaikki oli niin puhdasta, viatonta ja kaunista.

Sitten sattui eräänä päivänä käymään niin ikävästi, että ollessamme linja-auto asemalla, kohtasimme juuri ne samat tyypit, jotka olivat olleet pahimpia kiusaajiani, heti ensimmäiseltä koulu-luokalta alkaen. Nähdessään minut tämän ihanan naisen kanssa, he alkoivat ivallisesti lauleskelemaan ex-naisystäväni (sen joka oli käyttänyt luottamustani härskillä tavalla hyväkseen) intiimeistä alueista. Seurustelukumppanini loukkaantui minuun epäillen että minulla on joku toinen nainen. Oli aivan järkyttynyt siitä että hän uskoi juuri heitä, jotka olivat minua eniten kiusanneet ja rääkänneet. Ei hän tietenkään voinut tietää sitä ketkä minua olivat kiusanneet, ja kuinka paljon minua oli koulussa kiusattu. Olin nimittäin salannut sen asian häneltä, pelätessäni hänen hylkäävän minut. Joka tapauksessa tämä ihana nainen tahtoi katkaista välimme. En minä häntä kuitenkaan siitä syytä. Itkin monta päivää yhteen menoon. Laitoin hänen kuvansa huoneeni seinälle, ja katselin häntä joka päivä. Hänestä, tästä ihanasta naisesta tuli minulle melkein pakkomielle. Tunsin että voisin luopua kaikesta, vaikka elämästänikin, saadakseni olla edes hetken hänen kanssaan. Palvoin häntä kuin Jumalatarta. Hänen kuvastaan tuli minun alttarini.

Usein myös katselin öiselle tähtitaivaalle, ja yritin telepaattisesti viestittää hänelle, ja kertoa kaipauksestani ja rakkaudestani häntä kohtaan. Halusin kiihkeästi ja epätoivoisesti sulautua yhdeksi hänen kanssaan. Tästä henkisestä ja telepaattisesta yhteensulautumisen kaipauksesta syntyi minussa voimakas kiinnostus panteismia, telepatiaa ja kaikkea mystistä kohtaan. Aika kului, ja ajattelin tätä ihanaa naista, sydämeni valtiatarta, joka hetki. Hän oli mielessäni ensimmäisenä, kun heräsin, ja viimeisenä kun nukahdin. Hän täytti kokonaan ajatukseni. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Ajan kuluessa opin vähitellen hyväksymään sen, että emme enää koskaan saisi toisiamme. Yritin jopa vihata häntä, voidakseni päästä hänestä siten irti, mutta en kyennyt. Luovuin kaikesta toivosta hänen suhteensa, ja aloin vaipua uudelleen apatiaan. En silti koskaan pystynyt unohtamaan häntä, vaikka kovasti yritinkin. (Hän, tämä ihana nainen, on nykyinen vaimoni.)
Kului muutamia vuosia joista en muista paljon mitään. Kaikki mitä muistan, on kuin jotain sumua. Olin usein jossain haavemaailmassa, koska reealitodellisuus ja varsinkin menneisyys, oli minulle liian kipeä kohdattavaksi. Olin noin 25 vuotias. Sitten veljeni alkoi seurustelemaan erään nuoren naisen kanssa. He tulivat kerran vanhempieni kotiin käymään. Heidän kanssaan tuli myös tämän nuoren naisen vanhempi sisko. Juttelimme kaikenlaista, tapasimme usein, ja ennen pitkää päädyimme sänkyyn. Tämäkin oli esiaviollinen suhde. Ymmärrän mykypäivänä sen, että olen tehnyt paljon väärin. Toisaalta voin antaa itselleni Jeesuksen tähden anteeksi, koska olen saanut Häneltä täyden anteeksiannon. Ymmärrän myös sen, että esiaviollinen hellyys ja rakastelu ovat olleet heikko kohtani, johon olen usein langennut, koska olen ollut niin rakkaudenkipeä, ja lohduttoman yksinäinen. Tietysti tämä nainen tuli raskaaksi, ja meidän oli mentävä pakko-avioliittoon. Kyseessä ei siis niinkään ollut vapaaehtoinen rakkaussuhde, vaan velvollisuus-, ja kunniakysymys. Avioiduimme sitten kuitenkin, vaikka koko avioliittomme ajan kumpikin tunsimme ja tiesimme, että emme olisi valinneet toisiamme, ellei meidän olisi ollut pakko. Olimme avioliitossa vain lastemme tähden. Tämä oli hyvin piinaavaa.

Jos suhde vaimooni olikin etäinen, suhde lapsiini oli sitäkin syvempi. Vaikka aviomiehen rooli olikin minulle ohut, isyys merkitsi minulle sitäkin enemmän. Lapseni olivat minulle kaikki kaikessa, mutta vaimoni ei juuri mitään. Niinpä vaimoni hankki itselleen rakastajan, toisen miehen. Kun hän kertoi minulle tämän, en tuntenut paljon mitään. Saatoin olla jopa onnellinen hänen puolestaan. Nimittäin en koskaan ole tuntenut olevani se mies jona hän tarvitsi. Ja sydämessäni kuuluin yhä hänelle joka on yhä edelleen tosi rakkauteni, nykyiselle vaimolleni. Kului muutamia vuosia, joista muistan lähinnä sen, että olin edelleen periaatteessa avioliitossa, mutta käytännössä yksinhuoltaja. Tämän lisäksi hoidin luonnollisesti myös työni ja muut velvollisuuteni. Vuonna 2000, ollessani 40, lopulta erosimme. Se oli kai väistämätöntä. Lapset jäivät äidilleen. Ero lapsista oli hirveintä, kipua oli raastavaa. Itkin paljon, minulle tuli unihäiriö, kärsin ruokahaluttomuudesta, ja minulle tuli myös paniikkihäiriön ja muistihäiriön oireita. Minulle puhkesi depressio. Toki tapasin lapsiani 2 kertaa kuukaudessa, mutta olin niin uupunut, ja murtunut, että minusta ei ollut mitään iloa lapsilleni. Tänä päivänä ymmärrän, miten paljon he ovatkaan kärsineet nähdessäni missä tilassa tuolloin olin. Eräänä päivänä ymmärsin, miten paljon koko silloisessa elämäntavassani oli verukkeita, selittelyä, ja puolustelua, silkkaa valhetta ja vilpillisyyttä. Se oli tuntunut niin "turvalliselta", koska olinhan oppinut koko aikaisemman elämäni aikana kätkemään todellisen identiteettini, ja olemaan sen kaltainen, kuin minulta odotettiin tai minun toivottiin olevan. Elämäni oli siis vielä silloin eräällä tavalla pelkkää roolia, laskelmointia ja peliä.

Kun Jumala vanhurskauttaa ihmisen, Hän alkaa armossaan näyttää ihmiselle entistä kirkkaammin Hänen tahtoaan, ja toisaalta ihmisen kurjaa, ja kelvotonta syntisyyttä. Mitä lähemmäksi Jeesusta pääsin, sitä selvemmin ymmärsin Hänen Valtavan ihmeellisen vanhurskautensa, ja oman viheliäisyyteni. Niin kauan, kuin pelkojeni tähden olin käpertynyt ja suojautunut muilta ihmisiltä, minulla ei ollut rohkeutta, eikä voimaa. Pelkäsin silloin vielä niin paljon ihmisiä, että tein tietämättänikin ja tahtomattanikin kompromisseja Totuuden suhteen. Ja usein myös tietoisesti.

Olin oppinut teeskentelijäksi ja mielistelijäksi. Tajusin miten paljon Jumala vihaa valhetta. Ymmärsin, että minun osani oli tehdä jotain. Tehdä lopullinen päätös. Lopullinen ratkaisu vapautua ihmispeloista. Lopullinen valinta elää Totuudessa, oli sen hinta sitten miten järkyttävän suuri tahansa. Mutta miten? Eihän minulla ollut siihen mitään voimaa, eikä kykyä. Eräänä päivänä tein valinnan, päätin rukouksessa, ja lupasin Jumalalle, että "hyppään" ikään kuin sokeana, pelkän uskon varassa, ja täydessä luottamuksessa Häneen, täyteen aitouteen, vilpittömyyteen ja rehellisyyteen siitäkin huolimatta, vaikka minua pelotti aivan hirvittävästi, ja vaikka olin aivan kauhuissani. Jo aivan kouluajosta lähtien en ole kyennyt liittymään muihin ihmisiin. Olen pyrkinyt olemaan heidän toivomustensa kaltainen, saadakseni heidän hyväksyntänsä, ja arvonantonsa. Olen kokenut, että minua ei ole kuitenkaan koskaan täysin hyväksytty toisten ihmisten joukkoon. Olen kokenut, - tiedättekö tuon tunteen, kun joku katsoo nenänvarttaan pitkin, kuin ”halpaa makkaraa”; hyljeksintää, vähättelyä ja syrjintää, pilkallista suhtautumista. Kuin olisin ollut spitaalinen tai jokin inhottava ja vastenmielinen jäte. Toisaalta olen kokenut myös että tervehdyksiini ei vastata, katsettani väistellään, ja kaikella tavalla vihjailemalla, minut yritetään saada ymmärtämään, että en ole tervetullut, eikä minun läsnäoloani ja seuraani kaivata. Olen usein ollut kuin tyhjää ilmaa; täysin näkymätön. Miksi minua sitten ei ole hyväksytty, liekö sitten syynä köyhä lapsuudenkotini, heikko koulutustasoni tai jokin muu syy. En ole koskaan mitään muuta toivonut kuin saada kokea olevani vertaisenne. Mutta lopultakaan en ole koskaan kyennyt miellyttämään ketään. Lopulta ymmärsin, että en jaksa enää mielistellä ketään, ja että minun on lopultakin parasta olla aito, rehellinen, ja teeskentelemätön, täydellisesti hylätyksi tulemisen riskilläkin. Lopulta ymmärsin, että kelpaan joko sellaisenaan kuin olen, tai olen kelpaamatta. Teeskentely loppukoon nyt! Minulla ei ole enää mitään menetettävää!. Totuus tekee Vapaaksi!

En ole koskaan kuvitellut itsekään olevani täydellinen, virheetön ja synnitön. Suurin syntini, on ollut vihani ja inhoni itseäni kohtaan. En ole aina ymmärtänyt, että jos häpeän ja inhoan itseäni, häpeän ja inhoan Jumalan luomistyötä. Olen tehnyt suurimman synnin kieriskelemällä katkeruudessa, valheessa, kostonhimossa, synkkyydessä, itsetuhossa, itsekeskeisyydessä, väärässä ylpeydessä, ja anteeksiantamattomuudessa. Mutta Jeesukselle kiitos ja ylistys, hän on vapauttanut minut kaikesta siitä! Itsessäni minulla ei olisi koskaan ollut voimia irrottautua rikoksestani itseäni, lähimmäisiäni ja Jumalaa kohtaan. Kaikki on siis kuitenkin ollut Jumalan suurta ja ihmeellistä armoa.Tänä päivänä olen jopa kiitollinen kokemastani vääryydestä, sillä Jumala on kärsimyksen kautta vetänyt minua puoleensa. Jumala on kärsimyksen kautta kiinnittänyt minua kärsimysten mieheen ja sairauden tuttavaan; Jeesukseen Kristukseen. Olen menettänyt kaiken, siksi että Jeesus Kristus voisi tulla minulle KAIKEKSI. Olen menettänyt elämäni, jotta Jeesus voisi tulla minulle ainoaksi ja Tosi Elämäksi. Kerron tässä elämänkokemukseni siksi, että ymmärtäisimme, miten suuri synti pieninkin valhe ja epärehellisyys voi olla, ja miten väärin on kohdella halveksivasti, vähättelevästi tai pilkallisesti kaikkein vähäisimpiä. Ennen kaikkea kerron elämänkokemukseni todistuksena Jumalan suuresta armosta, ja voimasta, siitä miten suuria ja ihmeellisiä asioita Jumala voi tehdä täysin pirstaleiksi lyödyssä halvassa saviruukussaan. Tänä päivänä pidän kaikkea kokemaani kärsimystä ja vääryyttä suurena aarteena, sillä olen kipeiden kokemusten kautta, saanut armon löytää Jeesuksen luo.

”Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa, te Isäni siunaamat, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti ... Totisesti minä sanon teille: kaiken, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle." Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu Perkeleelle ja hänen enkeleilleen ... Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette jättäneet tekemättä minulle". Nämä menevät pois ikuiseen rangaistukseen, vanhurskaat taas iankaikkiseen elämään.” Matt. 25:34, 40,41,45-46)

Lopuksi tahdon sanoa jokaiselle lyödylle, hyljätylle ja haavoitetulle Jeesuksen sanat:
”Lapseni, Älä pelkää. Olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Älä häpeä itseäsi, olet arvokas, sillä sinä olet minun luomistyöni. Vaikka et kykenisi näkemään itsessäsi mitään hyvää, vaikka tuntisit olevasi täysin kelvoton, hyödytön ja mitätön, vaikka olisit kaikkien halveksima, ja yleinen pilkan kohde, ja koko maailman sylkykuppi. Minä olen nähnyt sinussa jotain niin kallisarvoista, että uhrasin elämäni, ja vuodatin vereni sinun tähtesi. Kärsin rangaistuksen sinun puolestasi, että sinä saisit aina olla siellä, missä minä olen. Sinä olet kunniani, olet työni ja vaivannäköni palkka, ja kirkkauteni kruunu. Olen rakastanut sinua aina ja rakastan sinua ikuisesti. Tule kotiin. Odotan sinua"

Kaikesta huolimatta:
KIITOS ja YLISTYS JEESUKSELLE KRISTUKSELLE, meidän HERRALLEMME, Taivaan korkeuksissa ja maan päällä, nyt, aina ja IKUISESTI, AAMEN!

Vähäisin ja kurjin veljenne - Huutavan ääni erämaassa: David Suokko

Viime aikoina kuumana käyneen keskustelun johdosta, koin tarpeelliseksi kirjoittaa yhteenvedon siitä, mitä Raamattu, Jeesuksen apostolit ja itse Jeesus puhui Jumalasta.

Palautetta saa antaa, kritisoida ja arvostellakin saa. Itse asiassa toivon sitä. Eriäviä mielipiteitä saa esittää, ja jos jossain kohdin on asiavirheitä, saa antaa korjausehdotuksia. Tärkeintä on se, että pitäydymme yksin Raamatussa; "Ei yli sen mitä Kirjoitettu on", ja että kaikki tapahtuu Jumalan Rakkaudessa, Jumalan Seurakunnan veljeyden ja sisaruuden, ja Jeesuksen opetuslapseuden hengessä.

Jeesuksen jumaluus

Raamattu opettaa Jeesuksen olevan ihmiseksi tullut Jumala, Jumalan kuva, tosi ihminen ja tosi Jumala, kun taas pitävät Häntä Jumalana, ja toiset vain ihmisenä. Mutta ne jotka pitävät Jeesusta Jumalana, uskovat yhtä epäraamatulliseen Kristukseen, kuin ne jotka pitävät Jeesusta vain ihmisenä. Jeesus ei ollut Jumala, ei myöskään vain ihminen, vaan sekä Jumalan Poika, että ihmisen Poika samassa Persoonassa. Jeesuksella ei toisin sanoen ollut pelkästään Jumalallista luontoa, mutta ei lainkaan ihmisluontoa, ei myöskään pelkästään ihmisluontoa, mutta ei lainkaan Jumalallista luontoa, vaan Hänellä oli Kaksi luontoa, Jumalan luonto, sekä ihmisen luonto.

Väittikö Jeesus olevansa Jumala?

Raamatun mukaan Jeesus ei koskaan väittänyt olevansa Jumala. Koska Jeesuksen sanat ja teot ovat häneen uskoville ihmisille ratkaisevimmassa asemassa, osoitamme ensiksi, että Jeesus todella väitti olevansa Jumalan Poika, mutta ei koskaan Jumala, -useita kertoja mitä erilaisimmilla tavoilla.

Jeesus antoi syntejä anteeksi. Halvaantuneelle hän sanoi: “Ystäväni, sinun syntisi on annettu anteeksi.” (Luuk. 5:20) Syntien anteeksiantaminen on hyvin selvä väite jumaluudesta, sillä vain loukkauksen kohde voi antaa loukkauksen anteeksi, ja synti on loukkaus Jumalaa kohtaan. Jeesusta ympäröineiden juutalaisten reaktio kertoo paljon: “Mikä mies tämä on? Hän herjaa Jumalaa, kun puhuu noin. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” (Luuk. 5:21) He ymmärsivät, että väite syntien anteeksiantamisesta on väite jumaluudesta. Täten Jeesus oli joko Isä Jumala, Isä Jumalan Poika tai jumalanpilkkaaja.

Jeesus teki myös selväksi, että hän ei puhunut yleisesti Jumalan anteeksiannosta, vaan omasta vallastaan antaa syntejä anteeksi: ”Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi”. (Luuk. 5:24) Jeesuksella ei ollut luonnostaan valtaa antaa syntejä anteeksi, vaan se valta oli Hänelle annettu Korkeuksien Isältä, eli Jumalalta. Jeesuksen itsestään usein käyttämä nimitys ”Ihmisen Poika” on itse asiassa todiste siitä, että Hän ei ollut Jumala, vaan sekä Jumalan, että ihmisen Poika.

Nimitys tulee Vanhan testamentin profeetta Danielin näystä: ”Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, kuin ihmisen poika. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.” (Dan. 7:13–14) Kutsumalla itseään Ihmisen Pojaksi Jeesus siis väittää olevansa ikuinen kuningas, jonka yläpuolella on Ikiaikainen Jumala. jolla on ikuinen valta. On selvää, ettei nimi Ikiaikainen ole Danielin käyttämä nimi Jeesuksesta, ikään kuin Jeesus olisi ollut Jumala, vaan Jeesuksen Isästä ja Jumalasta, joka oli ja on myös juutalaisten Jumala, ja myös meidän Jumalamme. Daniel kutsuu Jeesusta: kuin "ihmisen poika" ja Jumalaa: "Ikiaikainen". Daniel siis näki oikein, Daniel näki Jumalan, ja Hänen ainosyntyisen Poikansa Jeesuksen Kristuksen.

Syntynyt vai aluton?

’Sinä siis kuitenkin olet kuningas?’ Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: ’Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta.’” (Joh. 18:36–37) Jeesus sanoi olevansa syntynyt. Jumala ei kuitenkaan ole milloinkaan syntynyt. Jumala on aluton, siis iankaikkisista iankaikkisuuksiin aina ja ikuisesti ollut. Joten Jeesus ei ollut Jumala, vaan Hän on Jumala, joka on Jeesuksen Isä.

Jumala vai ihmisen Poika?

Syntien anteeksiantamisen jälkeen Jeesus herätti pian lisää pahennusta juutalaisissa parantamalla miehen sapattina. Juutalaisten syytöksiin Jeesus vastasi jällen kovilla jumaluusväitteillä: ”Ihmisen Poika on sapatin herra.” (Luuk. 6:5) “Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.” (Joh. 5:17) Jeesus sanoi Isänsä tekevän työtä taukoamatta, joten, koska Jumalalla ei ole Isää, Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumala on Hän jota Jeesus kutsui Isäkseen. Samalla Jeesus käytti itsestään nimeä; Ihmisen Poika, ei Jumala.

Jos kerran Vanhassa testamentissakin on viittauksia Jumalan isyyteen (Jes. 64:8), miksi juutalaiset halusivat ottaa Jeesuksen hengiltä? Vastaus on, että Jumalaa oli pidetty vertauskuvallisesti Israelin kansan isänä, mutta kukaan ei ollut koskaan kutsunut Jumalaa henkilökohtaiseksi isäkseen. Jeesus nimenomaan väitti Jumalan olevan hänen oma isänsä tavalla, jolla hän ei ollut muiden isä. Tämän myös Raamattu vahvistaa. Raamatun ilmoituksen mukaan, Jeesus on Jumalan Ainosyntyinen, ainutlaatuinen, ja ainoa lajiaan oleva Jumalan Poika. Ja koska Jeesus on Jumalan Poika, Hän ei voi olla itsensä Isä.

Jeesuksen seuraavat sanat tekevät tämän selväksi: ”Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee… Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt.” (Joh. 5:19–23)

Tässäkin kohden Jeesus puhui että Hänellä on Isä Jumala. Kuitenkin, jos Jeesus olisi ollut Jumala, Hän ei olisi puhunut mitään Isästään, koska Jumalalla ei ole Isää. Toisaalta, jos Jeesus olisi ollut Jumala, Hän ei olisi ollut Jumalan Poika, joka tarkoittaisi sitä, että meillä ei olisi Poikaa ollenkaan vaan vain pelkkä ISÄ.

Aiemmin Jeesus oli sanonut Nikodemokselle kuuluisat sanat: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Alkukielessä tässä jakeessa käytetään sanaa ”ainosyntyinen” (kr. monogene), joka paljastaa, että Jumala ei ole luonut Jeesusta, vaan synnyttänyt hänet (vrt. Ps. 2:7–9,12).

Jumala on Hän, joka on rakastanut maailmaa niin paljon, ja Jeesus, eli Jumalan Poika on Hän jonka Jumala antoi, ettei yksikään joka Häneen uskoo, hukkuisi.

Koska Jeesus on kuitenkin syntynyt eikä luotu, Hän ei ole Jumala, vaan jakaa Jumalan Jumalallisen luonnon ja on täten osallinen Jumalallisesta luonnosta, sekä myös äitinsä Marian kautta ihmisluonnosta. Jeesus voi siis olla ja onkin samaan aikaan sekä Jumalan Poika, että ihmisen poika, kutsutaanhan Jeesusta myös Ihmisen Pojaksi. Mutta Isällä Jumalalla, Jeesuksen Isällä ja Jumalalla ei ole Isää, koska Jumala, Jeesuksen Isä ja Jumala on aluton, ikuinen, iankaikkinen, AINA OLLUT.

Juutalaiset luulivat Jeesuksen väittäneen itseään Isäksi Jumalaksi, He oikeastaan ymmärsivät väärin. Jeesus ei milloinkaan väittänyt tai sanonut olevansa Jumala. Hän myönsi olevansa Jumalan Poika, mutta ei Jumala, Hänen Isänsä.

Jeesuksen opetus siitä, että hän on Jumalan ainoa Poika ja samalla ihminen, syventyy ja selventyy entisestään hänen myöhemmissä sanomisissaan. Jeesus väitti saaneensa kaiken (siis myös jumaluuden) Isältään ja olevansa ainoa, joka tuntee Jumalan: ”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Luuk. 10:22)

Jeesus sanoi myös tulevansa Jumalan luota ja kutsui puhettaan Jumalan puheeksi: “Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan… Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.” (Joh. 8:42, 46–47). Jeesus sanoi tulleensa Jumalan luota, ei itsensä luota tai itsestään.

Jumala vai Jumalan Poika?

Myöhemmin Jeesus teki jumaluutensa selväksi opetuslapsilleen: ”’Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.’ Filippus sanoi hänelle: ’Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.’ Jeesus vastasi: ’Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Tämä antaisi ymmärtää, että Jeesus olisi sanonut olevansa Isä. Mutta sehän ei olisi mahdollista, nimittäin jos Jeesus olisi ollut Isä, silloin Hän ei olisi ollut Poika.

Kuinka voit sanoa: ‘Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.

Jeesus ei väittänyt olevansa Jumala, vaan että Jumala oli Hänessä, ja Hän oli Jumalassa. "minä olen Isässä ja Isä on minussa. "

Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.’” (Joh. 14:7–14) Myöhemmin Jeesus sanoi vielä rukouksessaan: ”Isä, kirkasta sinä nyt minut, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä… Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun.” (Joh. 17:5,10)

Tässä kohtaa Jeesus rukoilee rukoilee Isää Jumalaansa. Jos Jeesus olisi ollut Jumala, ketä Hän olisi rukoillut? Ei ketään. Koska Jumalan yläpuolella ei ole ketään eikä mitään suurempaa.

Vanhassa testamentissa profeetta Jesaja oli ennustanut Messiaasta: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 9:5) Nämä nimitykset viittaavat selvästi syntyneeseen Jumaluuteen, eli Jumalan Poikaan, mutta ei Jumalaan koska Jumala ei ole koskaan syntynyt.

Toinen messiaaninen jumaluustodiste tulee Jeesukselta itseltään, kun hän sanoo juutalaisille: ”Daavid itse sanoo Psalmien kirjassa: ’Herra sanoi minun herralleni: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle.’ Daavid siis kutsuu Messiasta herraksi.” (Luuk. 20:42–44) Jeesus myöntää herruutensa myös opetuslapsilleen: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.” (Joh. 13:13)

Jeesuksellakin oli myös Herransa ja Jumalansa, Hän jota Jeesus rukoili, Hän josta Jeesus todisti, Hän jota Jeesus kutsui lähettäjäkseen, Isäksi ja Taivaalliseksi Isäksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Jeesus ei ollut Jumala, vaan Jumalan Poika,

Isä vai Poika?

Jeesus jatkoi puhettaan lampaista ja sanoi juutalaisille: ”Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh. 10:26–30)

Tässäkin kohden Jeesus puhuu Isästään. Jos Jeesus olisi ollut Jumala, Hänellä ei olisi ollut mitään Isää josta puhua. Pojalla on isä. Kristuksella on Jumala. Isällä ei ole Isää. Jumalalla ei ole Jumalaa.

Jeesus sanoi: ”Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan. Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Jumalaa, kun sanon olevani Jumalan Poika? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan.

Jeesus ihmettelee juuri sitä, että miksi juutalaiset väittivät Jeesuksen pilkkaavan Jumalaa, vaikka Jeesus ei väittänyt olevansa Jumala, vaan jumalan Poika. Jeesus puhui Isästään, ei itsestään. Jeesus ei ollut lähettänyt itse itseään maailmaan, vaan Jumala oli lähettänyt Jeesuksen maailmaan. Jeesus osoittaa siis, että Hän ei ole Jumala, vaan Jumala on Hän joka on Jeesuksen Isä.

Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä.”

Jumala oli Kristuksessa, ja sovitti Kristuksen kautta, maailman itsensä kanssa. Isän Henki oli Pojassa, mutta Poika ei ollut Isä. Pojalla on Isä, mutta Isällä ei ole Isää. Kristuksella on Jumala, mutta Jumalalla ei ole Jumalaa.

Jeesus siis opettaa, että hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa ansiosta ihmiset voivat saada syntinsä anteeksi. Vain olento, jolla on sekä Jumalallinen, että ihmisluonto pystyi siihen. Jumala ei olisi voinut kuolla, ihminen ei olisi ollut riittävä sovitusuhri. Tarvittiin Jeesus, jonka samassa Persoonassa oli sekä Jumalallisuus, että ihmisyys.

Uskoivatko Jeesuksen aikalaiset hänen olleen Jumala?

Annetaan Raamatun puhua. Kuka on valehtelija, ellei se, joka kieltää, että Jeesus on Kristus? Se on antikristus, joka kieltää Isän ja Pojan. 23. Joka kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä. [1. Joh. 2:22]

Me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. 15. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. [1. Joh. 4:14-15]

Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Vain Jumala on hyvä, ei kukaan muu.

Jos te rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. [Joh. 14:28]

Jos Jeesus on Jumala, kuka sitten on Hän joka on Jeesuksen Jumala? huomaa, että on vain Yksi Ainoa Jumala, ei kahta tai useampaa:

Anomukseni on, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen [Ef. 1:17]

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa [Ef. 1:3]

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon, [1. Piet. 1:3]

Raamattu ilmoittaa, että on vain YKSI AINOA JUMALA! Toisin sanoen, Jeesuksen Jumala on myös meidän Jumalamme, ja Jeesus, Hänen ja meidän Jumalamme ainosyntyinen Poika.

Jos Jeesus olisi ollut Jumala...

- Hän ei olisi syntynyt (Jumala ei ole koskaan syntynyt)
- Hän olisi ollut Henki (Jumala on Henki)
- Hän olisi ollut näkymätön (Jumalaa ei ole kukaan koskaan nähnyt)
- Hän ei olisi kuollut (Jumala on kuolematon)
- Hänellä olisi ollut Poika (Raamatun mukaan Jeesuksella ei ole/ollut Poikaa)
- Hän ei olisi rukoillut ketään (Jeesus rukoili Isäänsä)
- Hänellä ei olisi ollut ketään Isää josta todistaa (Jeesus todisti Isästään)
- Hänen yläpuolellaan ei olisi ollut ketään suurempaa (Jeesus sanoi, että Isä on Häntä[Jeesusta] suurempi.
- Ei olisi ollut ketään, joka olisi lähettänyt Jeesuksen maan päälle (Jeesus sanoi, että Isä on lähettänyt Hänet maan päälle)
- Ei olisi ollut ketään joka herätti Jeesuksen kuolleista (Raamatun mukaan Jumala herätti Jeesuksen kuolleista)
-Ei olisi ollut ketään kenen luo Jeesus sanoi menevänsä (Jeesus sanoi menevänsä Isän luo)
-Hänessä ei olisi ollut lainkaan ihmisyyttä

Huom. Väite, jonka mukaan Jeesus olisi ollut Jumala, koska Jeesus oli Jumalasta syntynyt, on väärä, koska se tarkoittaisi sitä, että koska uskon, että Jeesus on Kristus, minäkin olisin Jumala: "Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt [1. Joh. 5:1]

Raamatunkohtia: Joh. 18:36-37, Joh. 5:9-13, Joh. 5:19-23, Luuk. 10:22, Joh. 17:5-10, 1 Joh. 4:14-15, Joh. 14:28, Ef. 1:1,3,17, 1 Piet. 1:3, Gal. 1:1, 3-4, Fil. 1:2, Kol. 1:2-3, 2 Tess. 1:2, 1 Tim. 1:2, 2. Tim. 1:2, Tiit. 1:4, Fil. 1:3, 2 Joh. 1:3, 1 Joh. 2:22-23, Ef. 6:23, Ef. 4:6, 2 Kor 11:31, 2 Kor. 1:2-3, 1 Kor. 8:6, Joh. 8:16, 54, Joh. 5:19-23, 26-27, 30, 36-38, Joh. 6:27, 29, 32-33, 37-40, 44, 57, Joh. 20:21, Joh. 18:11, Joh. 17:1-26, Joh. 16:27-28, 32, Joh. 15:8-10, 23, 26, Joh. 13:3, Joh. 12:49-50, Joh. 12:26-28, Joh. 11: 41-42, Joh. 10: 15, 17-18, 29-30, 34-38

Elämäni eri mutkissa kohdalleni on mahtunut seksuaalista hyväksikäyttöä sekä henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Olen tuntenut, ettei minua itsenäni hyväksyttäisi, olen omannut hirveän vääristyneen minä-kuvan, enkä arvostanut itseäni ihmisenä juuri ollenkaan. Minulla ei pahemmin ollut oikein ystäviä, tuttuja kyllä paljon, mutta ei mitään joka ei tiukan paikan tullen pysyisi rinnallani. Sisimpäni on aina kaivannut jotain enemmän.. Johtuen ehkä siitä että kasvoin uskovaisessa kodissa, mutta tunsin itseni ulkopuoliseksi maailmassa jo lapsena.

Sitten vuonna 2006 koin tapauksen, josta oltiin sitten oikeudessakin ja hävisin. Asiaa katsottiin siltä kannalta, että kun olin jo aiemmin syönyt masennuslääkkeitä ja käynyt psykiatrilla menneistä traumoistani, niin se ikään kuin antoi luvan tälle asianomaiselle käyttäytyä niin kuin käyttäytyi... Syyte seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja vakavasta vapaudenriistosta! Sen jälkeen sairastuin masennukseen pahemmin ja univaikeudet jotka oli lapsesta asti ollut, oli vaikuttanut sydämeeni tuoden taipumuksen takykardiaan. (siis sydämeni ei ole oikeestaan päivääkään lyönyt normaalisti, aina leposykkeessä jotain 89 sykettä/ minuutti) Tässä tilanteessa olin juuri myös päässyt eroon omistushaluisen ja kahlitsevan miesystäväni ja minun yhteisestä vuokra-asunnosta ja löytänyt oman, ja jäin kaikkien ajatusteni kanssa yksin. Ainakin tuntui siltä.

Päädyin käymään traumojani läpi avo-osastolla 4kk ajaksi. Osastolle päästessäni ei ollut voimia tehdä valitusta oikeudenpäätöksestä, joten se jäi suruna mieleeni Siihen loppui sitten opiskelu ammattiopistossa, joka oli muutenkin alkanut huonolla menestyksellä alkoholin käytön ja univaikeuksien vuoksi, mutta hieman keveni olo ja sain jo paremmin nukuttuakin unilääkkeillä. Ja vanhoista traumoista sain puhuttua osan asianomaisten kanssa ensimmäistä kertaa oman hoitajani tuella. Hoitojakson ehtona oli olla juomatta alkoholia, se onnistui, koska siellä oli hyvä olla, koin jonkin laista turvallisuutta ja hyvää oloa. Mutta päästyäni kotiin alkoi kuitenkin taas alkoholi viedä. (hain nautintoa ja hyvää oloa, mitä en kokenut saavani mistään muualta) Ja sen käyttäminen tuo lyhyen hyvän olon jälkeen mukanaan tietysti seuraukset.. Masennuslääkkeitäkin vielä kun käyttää, eikä ole täysin hyväksynyt kokemiaan asioita saatikka itseään sellaisena kun on, niin voi käyttäytyä väkivaltaisestikin. Ja sitähän ei selvin päin tahtoisi uskoa todeksi.

Myöhemmin tapasin miehen, joka oli sekakäyttäjä ja linnakundi, jota sai itsekin välillä pelätä. Mutta kuitenkin siinä vaan joku veti puoleensa. Ja tiedän, että hänessäkin on paljon hyviä asioita. (jokaisessahan meissä on hyvää a pahaa). Kaikki asiat oli taas päin helvettiä, kun juuri olin vähän saanut surujani käsiteltyä. Mutta nyt tunsin itseäni enemmän ja tiesin miksi käyttäydyn joskus niin kuin käyttäydyn. Elämässäni liikkui mukana alkoholi ja lievä sekakäyttö, pelkotilat ja sitten sain lainaksi silloiselta kaverilta mustan raamatun, jonka kanssa pelleilin viikon verran. (oikeastaan en pystynyt sitä edes kunnolla selaamaan, siitä tuli entistä pelottavampi olo, enkä nukkunut yhtenäkään yönä sekuntiakaan, kun se oli luonani)! Ei mitään tulevaisuuden suunnitelmaa.. ainakaan mikä toteutuisi sillä tavalla! Olin kirjoittanut itselleni jo "testamentinkin", jossa kerroin kaikille erikseen tunteistani heitä kohtaan.

Lopulta pääsin eroon tästä miehestä, jonka kanssa luulin olevani onnellinen. Rauhoituin alkoholin suhteen, mutta kerran viikossa minut valtasi kuitenkin humaltumisenhalu. Monina iltoina kotona nukkumaan mennessäni huokasin sisälläni, "Rakas Jumala, muistan kuinka minulle on puhuttu sinusta, tuntemattomat ihmiset ovat sinusta puhuneet. Ja luvannut rukoilla minun puolestani.. Miksi minun perheeni ei enää puhu minulle sinusta? Onko perheeni kadottanut sinut? Miksi olen nyt tässä tilanteessa? Oi, jos olet oikeasti olemassa, auta näitä ystäviä, joiden kanssa olen viime ajat ollut tekemisissä. Minä en pysty heitä auttamaan, mutta sinä varmasti voit. Oi Jeesus, sinä tiedät tämänkin ystäväni, on paha syöpä. Se varmasti on osa syy hänen murheisiinsa ja päihteiden käyttöönsä. Auta Herra häntä. Ja pelasta nämä ihmiset.. Ja siunaa muitakin, he ovat niin epätasapainossa.. Heidän sisällään on varmasti kaipuu jostain paremmasta." Olin siis itse hakoteillä, mutta rukoilin epätoivoisena heidän puolestaan. Vaikka uskonikin oli horjuva. Olin oikeastaan unohtanut Jumalan näinä vuosina.. Vaikka kylläkin olin rukoillut usein, mutta se tuntui jäävän huulilleni.

Sitten eräänä kesäisenä iltana 2009 kun olin kaverin kanssa Porin kirjurinluodossa kaljalla, yksi vaatimattomissa vaatteissa oleva nuorimies tuli reppu selässään istumaan nurmikolle kanssamme ja juttelemaan (hän ei puhunut Jeesuksesta). Hän puhui ihan niitä näitä.. Lopuksi sitten vain kysyin kun aavistin jotain (hän oli niin rauhallinen ja iloinen), itsellä sisälläni pelkkää epävarmuutta ja vihaa.. katkeruutta. Niin kysyin onko hän uskossa ja hän vastasi että on. Sanoi asuvansa Turussa ja oli seurannut Jumalan tahtoa tulla juuri kirjuriin silloin ja juttelemaan meidän kanssamme. Hänellä oli reppu selässään koska hän nukkui sen yön autossaan. Minä sisälläni etsin rauhaa, koska sisälläni valtasi silloin ääretön suru, katkeruus, voimattomuus... Mutta kuitenkin osa sanoi minulle siinä hetkessä että tuo mies on hieman hölmö.. Tiesin torin laidalta Steissin ja ohjasin hänet sinne Ajattelin että siellä on samanlaisia ihmisiä kuin hän, kunnollisia uskovia. No lopuksi minäkin jäin sinne sitten hetkeksi ja minun puolestani rukoiltiin. Yritin ystävääni mukaan, mutta hän meni kaljalle. Minusta tuntui hieman oudolta sillä hetkellä, kun moni laittoi kätensä minun ylleni ja rukoili.. Ajattelin vain että, pakko kai sitä jotain on olla olemassa, kun nämä ihmiset tällä tavalla rohkenee tehdä. Minua hymyilytti. Mutta sillä hetkellä ei kummemmalta tuntunut. Kotiin mentyäni etsin kaapista rippiraamatun, luin vähän ja sitten se vain oli rinnallani ja rukoilin ja nukahdin. En siis mennyt enää steissiltä kaupungille. (se oli lauantai ilta 26.6.2009)

Seuraavana maanantaina ystäväni kysyi minulta, tahdonko lähteä hänen mukaansa tiistaina hänen vanhempiensa luo Pohjanmaalle (hänen vanhempansa ovat kirkkaassa uskossa ja olin kerran aiemmin keskustellut heidän kanssaan, epäileväisenä, kun he kävivät Porissa). No minä lähdin, pidin sitä jo johdatuksena parempaan huomiseen. Ja pakkasin mukaani rippiraamatun. Seuraavat kaksi ja puoli päivää olivat sellaista raamatun opetusta jota en oli ikinä kuullut, sinä tiistaina sanoin Jumalalle (ystäväni isän perässä lause lauseelta, ääneen jotakuinkin näin, että tahdon Hänet johdattamaan elämääni ja annan sydämeni Hänelle. Rukoilin syntini anteeksi, Ja käskin saatanan ja hänen henkivaltansa poistuvan elämästäni Jeesuksen Kristuksen nimeen ja minä itkin. Olen aina ollut kiltti ihminen, mutta olen kuitenkin aina tuntenut vihaa. Minusta tuntui ihan kuin sydämeni olisi auennut.

Mentyäni sänkyyn ristin käteni ja kyynelissä kiitin Jumalaa jo siitä että olin päässyt Häntä lähemmäs, siihen nukahdin. Ja sinä yönä nukuin sikeämmin kuin koskaan (ja todella pitkästä aikaa ilman nukahtamislääkettä! En nähnyt painajaisia, minua ei pelottanut, minulla oli sisäisesti rauhallinen olo. Ja koko yön tunsin *sitä ei voi järjellä selittää* mutta tunsin kuinka sisälläni rukoiltiin, ja siihen heräsin noin yhdeksän tunnin kuluttua. (Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus esirukoilee puolestamme ja yhdistin tämän tunteen siihen kuinka Jeesus rukoili puolestani). Herätessäni tunsin elämässäni ensimmäistä kertaa sydämeni olevan puhdas. Olin saanut syntini anteeksi. Kaikki viha, syytökset ja tuska olivat poissa. Tilalle oli tullut täysi rakkaus, valo, myös minua väärin kohdelleita kohtaan. Siitä minun uusi elämäni sitten alkoi (2.7.2009 =)

Ensimmäistä kertaa tunsin konkreettisesti sen, kuinka rakastankaan näitä ihmisiä, jotka ovat minua väärin kohdelleet. Näin maailman, luonnonkin, eri tavalla. Suoraan sanottuna eri silmin, sieluni silmin. Kaikki on kaunista, Jumalan luomaa. Ja rukoukseni, joka ennen oli tuntunut jäävän vain huulilleni, tuntui nyt selvästi ikään kuin keskustelulta Jumalan kanssa. Toisin sanoen nyt meillä oli henkilökohtainen suhde.

Saman tien Hän alkoi johdattamaan minua. Sain ystäväni vanhemmilta uuden raamatun (vanhemman painoksen ja vielä matkakokoisen raamatun ja paljon sananjulistajien elämänkertoja. Bussimatkalla kotiin tullessani mietin, miten osaan suhtautua kotipaikkakunnallani entiseen elämääni, miten kohtaan kaiken vanhan. Mutta sisälläni oli rauha ja tieto siitä, että Herra opastaa minua. Kotiin päästyäni oli myöhä.. Istuin sohvalla pienessä yksiössäni ja mietin kaikkea pahuutta, kaikkea syntiä mitä siinä asunnossa on ollut ja tapahtunut.. ja sitä, kuinka hyvä minun on nyt olla. Nyt ympäristö ja minun sisimpäni eivät kohdanneet.

Hetken kuluttua (havahdun) istumasta polvillani lattialla avoin musta jätesäkki vierelläni ja halkaisten kahtia maallisia rähinä-musiikki cd:täni ja dvd:n, joka kertoi noituudesta, saksien rikki upeita jakkutakkeja jotka olin synnillä hankkinut (Jumala tietää) Huutaen "Jeesuksen nimeen ja vereen!" Aloin siis puhdistaa asuntoani syntisistä asioista. Tahdon korostaa sanaa havahtua.. Sillä siitä hetkestä kun istuin sohvalla, seuraava hetki jonka tiedostin oli istualtani lattialla avoin musta jätesäkki vierelläni...!

Uudestisyntymiseni jälkeen aloin jälleen rukoilla Jumalaa, ja pyytämään että Hän parantaisi ystäväni syövästä, ja siunaisi muitakin vanhoja ystäviäni joita en ollut varmaan vuoteen nähnyt.. En ollenkaan tiennyt missä elämäntilanteessa heistä kukin on. Onko edes elossa? Loppukesästä minut pyydettiin sitten jo todistamaan Porin seudun Helluntaiseurakuntaan. Odotin eturivissä innoissani ja rukoilin. Pohdin kukahan se mahtaa olla, kun kerrottiin että jokin nuorimies on minua ennen todistamassa parantumisestaan, kun häneltä on yliluonnollisesti poistunut paksu -ja ohutsuolesta syöpä. Mielessäni rukoilin Jeesusta auttamaan ja parantamaan myös tämän minun ystäväni, jolla oli myös paksu-ja ohutsuolessa krooninen syöpä. Kunnes näin.. ystäväni, (jota en ollut vuoteen nähnyt, ja silloinkin hän oli aivan sekaisin lääkkeistä, käveli korokkeelle ja todisti uskoaan Jeesukseen!

Hän oli samana vuonna ennen minua tullut uskoon. Lääkärit olivat sanoneet hänelle, että on enää puolivuotta elinaikaa. Hän oli jostain syystä osallistunut keväällä vierailevan evankelistan (Susette Hutting) kokoussarjaan Porissa ja oli ollut siunattavana joka kerta kokouksen jälkeen. Ja kokoussarjan jälkeen mennyt lääkärille kuvauksiin. Lääkäri oli epäillyt ystäväni henkilöllisyyttä koska syövästä ei ollut jälkeäkään! Siis siitä syövästä, joka lääkärien mukaan (juuri ennen tuota kokoussarjaa) olisi antanut ainoastaan puolen vuotta elinaikaa, oli poissa. Meidän Taivaallinen Ylilääkärimme oli syövän poistanut. :) Kiitos Jeesukselle!

Ja tänä päivänä Jumala on parantanut minulta yliluonnollisesti takykardian (sydämeni ei ole (15.12.2009 jälkeen kun iltakokouksesta siunattuna lähdin) leposykkeessä lyönyt päivääkään yli 65 lyöntiä minuutissa. Miettien, että sitä ennen ei ollut päivääkään, jolloin sydämeni olisi lyönyt normaalisti. TÄSTÄ KAIKESTA KIITOS JA KUNNIA KAIKKIVALTIAALLE JUMALALLE. HÄN ON ARMOLLINEN JA USKOLLINEN ; HÄN EI JÄTÄ !

Tulin uskoon 2.3.1985 ja ja sitä ennen olin voimakkaassa herätyksessä. Oli kaikenlaisia pelkotiloja mm. pimeydenpelkoa. En uskaltanut olla yksin ja vanhemmat lapseni olivat silloin pieniä. Oli kuvitelmia myös siitä että minulla on jos vaikka minkälaista sairautta ja tutkitutin itseni kokonaan. Otettiin kokeita ja lääkäri vakuutteli minun olevan täysin terve. Vähäksi aikaa rauhoituin mutta pelko iski taas ja pelkäsin kuolevani. Lääkäri ehdotti minun kääntymään mielenterveystoimistoon ja antoi rauhoittavia. Mutta en oikein niitäkään uskaltanut ottaa. Olin kuitenkin koko ajan kirjoitellut erään uskovan sisaren kanssa. Olimme kirjeenvaihdossa ja hän minulle lähetteli niitä traktaatteja ja kertoi miten voin ottaa Jeesuksen omaan elämääni vastaan. Ajattelin etten mitään menetäkään vaan kokeillaan mitä tapahtuu. Polvistuin sänkyni viereen ja tunnustin Herralle syntini ja pyysin Häntä tulemaan sydämeeni asumaan. En kokenut mitään ja en tuntenutkaan yhtään uskovaa täällä asuinpaikkakunnallani ja menin Ev.Lut. seurakuntien virastotalolle ja ensimmäiselle virkailijalle sanoin että onko täällä ketään joka voi vahvistaa sen että olenko nyt tullut uskoon ja minut ohjattiin eteenpäin. Meille tuli kotiin uskova seurakuntakuraatori. Juttelimme, rukoilimme ja hän antoi minulle Raamatun. Sitten hän pyysi minut seurakunnan raamattupiiriin ja sieltä sain heti ystäväkseni kuusi uskovaa naista. Me kokoonnuttiin lastemme kanssa aina kerran viikossa kunkin kotiin vuorotellen. Luimme raamattua, rukoilimme ja keskustelimme. Lopuksi joimme kahvia ja muuten vain seurustelimme. Sain palvella Herraa ilolla ja riemulla. Menin kasteelle ja liityin Tampereen helluntaiseurakuntaan. Sitten tapahtui elämässäni täyskäännös ja uskoni kylmeni tuli eteen todella vaikeita aikoja mutta kiitos Herralle hän on armahtava ja laupias Jumala, Hän ei hylkää eikä jätä vaan kutsui takaisin ja sain uudistua tämän vuoden alusta. Nyt jälleen saan palvella Herraa olilla ja riemulla ja antaudun täysin Hänelle kokonaan, niin että Hän saa elämääni johdattaa. Tältä tieltä en enää halua palata takaisin maailmantielle. Nyt saan toimia esirukoilijana ja evankelistan tehtävissä ja laulaa ihmisille sillä armoituksella PALILLA sillä armoituksella millä osaan. Rukoilen päivittäin että Herra saakoon johdattaa minua joka päivä ja antakoon minulle sanat millä tavalla minä osaan auttaa ihmisiä ja tuoda heitä Jumalan tykö. JEESUS ON KUNINGAS!

Olin vuonna 1987 (jos muistan vuoden oikein) Pertti Purhosen pitämässä Suomen Kriisipalvelun seminaarissa (paikkaa en muista) ja Kun olin kuuntelemassa Pertti Purhosen pitämää luentoa tunteista, minun piti noin puolessa välissä luentoa lähteä ulos. Luennoitsijalle ilmoitin asiasta sanoitta nyökäyttämällä päätäni ovea kohti ja luennoitsija nyökäytti päätään sian hyväksymiseksi ja jatkoi luentonsa pitämistä. Menin pihalle ja kävelin hiljaa kohti pihan asfalttiosaa. Katselin oikealle puolelleni ja näin siellä pensaiden oksien läpi siintävän veden. Aloin Halusin mennä siinne, mutta en löytänyt mistään aukkoa, josta minä olisin sinne päässyt, niinpä jatkoi matkaani ihan toisella puolella rakennuksen edessä olevaa penkkiä kohti. Jatkaessani matkaa näin miehen ilmestyvän sen toisen rakennuksen ulko-ovelle ja silloin ajattelin: "Mitä tuo äijjä minua kyylää?" Jatkoin edelleen matkaani ja vähän ajan kuluttua näin tämän miehnen lähtevän kulkemaan minua kohti. Me kohtasimme edellä kertomani penkin kohdalla, jolloin tämä mies kysyi sanomatta mitään muuta: "Tahdotko ottaa vastaan Jeesuksen Kristukseen?", jolloin minä hetkenkään miettimättä vastasin hänelle: "Tahdon." Tämän jälkeen hän iloiten halasi minua ja sanoi minulle: "Nyt mennään juomaan kahvia. Minä tarjoan." ja niin mentiin. Illalla klo 18.00 kokoonnuttiin erääseen huoneeseen ja siellä oli yksi tuoli otettu erikseen ja tämä mies istutti minut ensimmäisenä siihen tuoliin ja mittasi minun jalkani toden sitten että oikea jalkani on 1 cm lyhyempi kuin vasen. Sitten hän tarttui minun oikean jalan nilkasta kiinni ja sanoi, että nyt rukoilen Herraa ja se mitä tulee tapahtumaan ei ole minun ansiota vaan Jees Kristus tekee sen minun kauttani. Minä en kyllä siinä vaiheessa uskonut ollenkaan jalkani kasvamiseen. Lisäksi tämä mies sanoi, ettei meidän tarvitse uskoa Jeesukseen ja että meidän pitää olla ihan hiljaa tai puhua erittäin hiljaisella äänellä, sillä Pyhä Henki ei siedä kovaa meteliä. Sitten tämä mies alkoi rukoilla minun kuunnellessani rukousta ja kuulostellen tapahtuuko jalassani mitään. Eipä kestänyt puoltakaan minuuttia, kun tunsin kuinka iho oikeassa jalassani kiristyi eli se alkoi venymään ja sitten tunsin kuinka lihakset ja jänteet venyivät. Siinä vaiheessa minä olin ällikällä lyöty eli tosi hämmästynyt. Tämän edellä mainitun jälkeen en tuntenut mitään, mutta.....sitä varmemmin kuulin mitä jalassani tapahtui.????. Kun luu jalassani kasvoi kuulin sen aiheuttaman rutinan niin kovana, että korviini koski ja siksi en enää saanut selvää rukoilijan sanoista. Tämän tapahtuman johdosta olen nykyään sanonut, että minun täytyy uskoa Jeesukseen eli tämä Jeesuksen minulle tekemä ihmeteko teki minulle sen, etten voi olla uskomatta Jeesukseen. Olen lapsuudesta asti ollut uskossa, mutta vuodesta 1970 tähän tapahtumaan asti olin vaeltanut synnin tietä¨eli kun tuolloin otin Jeesuksen uudelleen vastaan tein uusintaliiton Jumalan kanssa. AAmen! Kiitos Herralle siitä!!!!